ASPAn uutiskatsaus 7/2009 on ilmestynyt

Tästä linkistä (pdf, 200 Kt).

Voimalassa (TV1) keskustelua uudesta mediasta

Jos asia kiinnostaa – ja soisi ainakin tietotyöläistä kiinnostavan – katso maanantai-iltana 11.5. TV1:llä  lähetetty Voimala YLE:n Areenasta. Hyviä sekä kriittisiä että puoltavia argumentteja.

Vammaiset ja osatyökykyiset yhdenvertaisesti työn juhlaan

Vammaiset ja osatyökykyiset yhdenvertaisesti työn juhlaan: Vates-säätiön Vappuvetoomus. Vappu on työn juhla. Vammaisten ja osatyökykyisten ihmisten oikeus tähän juhlaan ei toteudu yhdenvertaisesti. Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli viime vuonna 93 000 vajaakuntoista työnhakijaa, joista 65 000 oli työttömiä. Työkyvyttömyyseläkkeellä on lisäksi 260 000 henkilöä, joista 44 000 on alle 45–vuotiaita. Työelämän ulkopuolella on 1 000 korkeakoulutettua [...]

Asioilla on kaksi puolta

Facebook parantaa työtehoasi, kertoo tuore australialainen tutkimus: Vapaa internetin selailu työnteon lomassa parantaa työntekijän tuottavuutta, kertoo Melbournen yliopistossa tehty tutkimus. Mutta sitten taas toisaalta: Internetin selailun pitäisi kuitenkin olla valvottua, sillä osa työntekijöistä on internetistä riippuvaisia, eikä surffailu helpota heidän työntekoaan. Cokerin mukaan 14 prosenttia australialaisista netinkäyttäjistä osoittaa jonkintasoisia merkkejä internetriippuvuudesta. (Tekniikka ja Talous 5.4.09)

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.